SUOMEN VANHIN EDELLEEN TOIMINNASSA OLEVA SAHA

MM Kotkamills - 150 vuotta ekologisia puutuotteita

”Norjan saha” Kotkassa perustettiin vuonna 1872. Vuosi 2022 oli meille merkittävä virstanpylväs, sillä tehtaamme täytti 150 vuotta.
TOIMINNAN VIRSTANPYLVÄÄT
TEHTAANJOHTAJAT JA OMISTAJAT
1872
"Norjan sahan" Kotkaan perusti norjalainen sahanomistaja Hans Gutzeit.
1904
Tehtaalle rakennettiin konttorirakennus. Jugend-talon suunnittelivat arkkitehdit Karl Lindahl ja Valter Thomé.
1907
Sulfaattiselluloosatehdas rakennettiin hyödyntämään sahan sivutuotteita.
1937
Tehtaalle rakennettiin uusi konttorirakennus. Rakennuksen suunnitteli arkkitehti Väinö Vähäkallio.
1953-1954
Voimapaperituotanto aloitettiin 1950-luvulla oman sellun hyödyntämiseksi.
1964
Sellun tuotanto sahanpurusta aloitettiin.
1973
PK1-paperikone keskittyi Absorbex®-laminaattipaperin tuotantoon.
1980-luku
Sanomalehtipaperia valmistettiin PK2-paperikoneella vuodesta 1981, ja vuonna 1987 siirryttiin päällystetyn aikakauslehtipaperia valmistukseen.
1996 / 2003
Sahalla tehdään uudistushankkeita.
2011
Kierrätyskuitulaitos valmistui.
2016
Innovatiivinen KK2-kartonkikone rakennetaan PK2-paperikoneen paikalle.
2022
PK1-paperikoneen modernisointi-investointi saadaan päätökseen ja uusi pakkaamo otetaan käyttöön.
1872 - 1880
Hans Gutzeit
W. Gutzeit & Co
1881 - 1890
Christian Holst
W. Gutzeit & Co
1890 - 1917
Alexander Gullichsen
W. Gutzeit & Co 1872 - 1896, Aktiebolaget W. Gutzeit & Co 1897 - 1927
1917 -1921
Herman Heiberg
Aktiebolaget W. Gutzeit & Co
1921 - 1935
K.J. Hollström
Aktiebolaget W. Gutzeit & Co 1897 - 1927, Enso-Gutzeit Osakeyhtiö 1927 -
1935 - 1945
Einar Asplund
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1945 - 1950
Nils Björnberg
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1951 - 1954
Kalle Hautala
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1954 - 1959
Gunnar Kulvik
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1960 - 1968
V-V. Juvonen
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1968 - 1974
K. Helevuo
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1974 - 1979
Pauli Hämäläinen
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1979 - 1986
Matti Harjama
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1986 - 1993
Rainer Gartz
Enso-Gutzeit Osakeyhtiö
1994 - 2003
Pentti Huhta
Laminating Papers Oy (Enso Oy 1996, jonka tytäryhtiö Laminating Papers Oy). Stora Enso Oyj 1998.
2004 - 2015
Tuija Suur-Hamari
Laminating Papers Oy, Kotkamills Oy vuodesta 2010
2015 - 2021
Markku Hämäläinen
Kotkamills Oy
2021 -
Päivi Suutari
MM Kotkamills Oy
Innovaatioita vuodesta 1872

Norjan saha Kotkassa on perustettu vuonna 1872. Vuosi 2022 on meille juhlavuosi, kun juhlimme sahan 150-vuotista taivalta.

persons-1935
Kotkamills persons 2022

Henkilöstöämme vuonna 1935 ja 2022 tehdasalueellemme vuonna 1903 valmistuneen ja yhä käytössä olevan Jugend-talon edustalla. Hienon rakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Karl Lindahl ja Valter Thomé.

Kauniit istutukset tehdasalueellamme ovat ilahduttaneet ja yhä ilahduttavat työntekijöitämme työpäivän lomassa. Vanha kirsikkapuu on nyt kauneimmillaan arkkitehti Väinö Vähäkallion vuonna 1937 suunnitteleman konttorirakennuksemme kyljessä. Rakennus on edelleen monen toimintamme sydän.

Laivan lastimäärät vahvistettu ja lopullista vahvistusta odotellaan huolinnan puolelta. Suunnittelutyö on käynnissä lopullisten asiakastoimitusten osalta myös määrämaan satamasta eteenpäin.

Toimitusketjun haasteita selvittelevät vuonna 1959 herrat Harju, Sipari ja Typpö ja vuonna 2022 Jere, Sara ja Hanna optimoiden tuotteillemme toimivimmat reitit tehtaalta maailmalle.

Tehtaamme laboratoriossa on mukavaa työskennellä: ”Hyvä työyhteisö, mukavat työkaverit, mielekkäät ja monipuoliset työtehtävät, on uutta opittavaa ja on mahdollisuus kehittyä ammatillisesti. ” Kuvissa ovat neidit labrassa 1950-luvulla sekä Paula, Nina ja Susanna labrassamme vuonna 2022.

Laboratoriossa tehdään ympäristönsuojelun analyyseja, osallistutaan tuotekehitystoimintaan ja laadunvalvontaan, analysoidaan tuotenäytteitä ja tuetaan tehtaan toiminnan varmistamisessa.

Neidit toimistossa 1950-luvulla. Eija ja Miina HR-osastolla vuonna 2022.

Me kaikki MM Kotkamillsissä työskentelevät aloitamme työsuhteen HR-toimiston kautta. Täällä allekirjoitamme työsopimuksen, meidät kuvataan ja saamme tarvittavat kortit ja dokumentit. Täältä on hyvä jatkaa työn ja kollegoiden pariin.

Juhlimme sahamme 150-vuotista taivalta. Kotkansaarella on sahattu vuodesta 1872 lähtien. Paljon on matkan varrella muuttunut, mutta laadukas puutavara ja innovatiivisuus ovat olleet tämän yhden Suomen vanhimman yhä samalla paikalla toimivan sahan peruspilareita. Tänäänkin Jorman ja Joonaksen työvuoron aikana Kotkasta lähtee sertifioitujen toimittajien tukeista tehtyjä ekologisia puutuotteita asiakkaille ympäri maailmaa.

Laminaattipaperia kelpaa ihailla.

Jo 1950-luvulta lähtien on Kotkan tehtaan paperikone 1 tuottanut ensin säkkipaperia ja 1960-luvulta lähtien Absorbex® -laminaattipaperia. Herrat Laamanen ja Mattila tutkivat paperia 1950-luvulla ja herrat Ukkola ja Seppälä ihailevat paperin laatua juhlavuonna 2022.

Laminaattipaperin valmistuksessa MM Kotkamills hyödyntää sahateollisuuden sivuvirtana syntyvää sahanpurua. MM Kotkamillsin ainutlaatuinen prosessi keittää sahanpurun valkaisemattomaksi selluksi ja valmistaa siitä erikoispaperia käytettäväksi korkeapainelaminaatteihin sitoen hiilen tuotteisiin jopa vuosikymmeniksi.

Paperikone 2, joka rakennettiin 1950-luvun alussa, korvattiin vuonna 2016 innovatiivisella kartonkikoneella. Vuosikymmenien ajan Kotkan satamista laivattiin maailmalle säkkipaperia, sanomalehtipaperia ja aikakauslehtipaperia. Tänään tehdas tuottaa asiakkaille helposti kierrätettävää, muovipakkauksia korvaavaa kuluttajapakkauskartonkia vastuullisten ja innovatiivisten kuitupohjaisten pakkausratkaisujen materiaaliksi.

Puusta maailmalle jo 150 vuotta.